Lutakko

Kuva: © Arto Halttunen, www.paramotor.fi

Ilmakuva Lutakosta, © Arto Halttunen, www.paramotor.fi

Lutakko ja Jyväsjärvi ilmasta katsottuna. Jyväskylän keskusta jää kuvan vasemmalle puolelle.

Lutakko on rauhallinen ja viihtyisä, noin 2500 asukkaan kaupunginosa ja niemialue Jyväskylässä, Jyväsjärven rannalla. Alueella on n. 1000 työpaikkaa ja saman verran opiskelupaikkoja. Lutakko sijoittui kolmanneksi Joka kodin asuntomarkkinat -ohjelman vuonna 2009 järjestämässä Suomen paras asuinalue -äänestyksessä.

Lutakon asuinrakennuskanta on hyvin tuoretta ja koostuu lähes yksinomaan kerrostaloista, alueella on vuokra-asuntoja sekä vapaarahoitteisia asuntoja. Vaikka Lutakko on asuinalueena nuori, voidaan sen historian katsoa alkavan vuodesta 1912, jolloin Wilhelm Schauman perusti alueelle vaneritehtaan, joka ehti toimi alueella aina vuoteen 1990 saakka. Asuintalorakentaminen Lutakossa alkoi vuonna 1995 maaperätutkimusten ja -puhdistusten jälkeen. Lutakon Asuintalorakentaminen on jaettu viiteen vaiheeseen, joista kolme ensimmäistä on valmiina, neljäs valmistumassa ja viidennen suunnittelu hyvässä vauhdissa.

Nykyisellään Lutakossa sijaitsee mm. Jyväskylän Satama, kaupungin korkein rakennus (asuinkerrostalo Horisontti), messu- ja kongressikeskus Jyväskylän Paviljonki, Jyväskylän ammattikorkeakoulun informaatioteknologian instituutti Dynamo, kiilamaisesta muodostaan tunnettu Innova-torni. sekä vuonna 1924 rakennettu Schaumanin linna. Alue on tunnettu myös nimeään kantavasta Tanssisali Lutakosta, jossa toimii Jelmu ry:n ylläpitämän keikkapaikan lisäksi mm. nuorisokahvila sekä bändien harjoitustiloja.

Melkein koko nykyinen Lutakon alue on syntynyt Jyväsjärven rannan maa-ainesta vahventamalla tai järveä täyttämällä. Viimeisin laajennus rantaviivaan tehtiin satama-alueella vuonna 2009. Lutakon rantaviivaa pitkin kulkee osa koko Jyväsjärven kiertävästä Rantaraitista ja Lutakosta alkaa myös kantakaupungin järven takana sijaitsevaan Kuokkalan kaupunginosaan yhdistävä Kuokkalan silta. Alueelle avattiin kesällä 2008 Lutakonpuisto, jonka erityispiirteenä on aaltoileva nurmikko, aivan puiston läheisyydessä on uimaranta.

Lutakko erottaa Jyväskylän ydinkeskustasta alueiden väliin jäävä junarata ja Rantaväylänä tunnettu tieosuus. Nopeimmin Lutakosta pääsee keskustaan kevyenliikenteen ylikulkutunneleita pitkin, joista yksi kiinnittyy suoraan Jyväskylän Matkakeskukseen.

Lue lisää Wikipedian Lutakko-artikkelista.(* *) Asukasyhdistys toimii yhtenä Wikipedian Lutakko-tietojen tuottajana ja tarkistajana.


Näytä Lutakon keskeiset paikat suuremmalla kartalla

Julkisen liikenteen pysäkit Lutakossa

Lutakossa on yhteensä kolme Jyväskylän Liikenteen linja-autoreittien pysäkkiparia: yksi Siltakadulla ja kaksi Schaumanin puistotiellä. Alla olevasta taulukosta näet pysäkit ja niiden kautta kulkevat linjat. Pysäkin nimeä klikkaamalla näet reaaliaikaisen pysäkkiaikataulun.

KESKUSTAAN MENEVÄT / Kuokkalan suunnasta tulevat linjat
Messukeskus 1 18, 18K, 19
Schaumanin linna 1
Satama 1 4, 5, 15K, 19K, 26, 33
KESKUSTASTA TULEVAT / Kuokkalan suuntaan menevät linjat
Schaumanin linna 2 18, 18K, 19
Messukeskus 2
Satama 2 4, 5, 5K, 18, 18K, 19, 20, 33
Katso myös Jyväskylän paikallisliikenteen reittikartat ja osoitehakuun perustuva reittiopas.

Palveluja Lutakossa

Julkisia taideteoksia Lutakossa